Eilen oli aprillipäivä ja monet somejulkaisut sisälsivät valheita. Amanda Harkimo kertoi eilen asettuneensa ehdolle parin viikon päästä järjestettävissä kunta- ja aluevaaleissa. Hänellä oli esittää hyviä syitä ehdokkuudelleen. Hän kertoi politiikan olleen osa hänen elämäänsä jo lapsuudesta lähtien.
Lue myös: Amanda Harkimolta jymy-yllätys
– Sipoossa syntynyt ja kasvanut. Lapsuudesta lähtien politiikka on ollut osa perhettä. Isäni oli valtuutettu molemmissa elimissä, joihin nyt asetun ehdolle, ja haluaisin jatkaa hänen tassunjälkiään yhtä intohimoisesti, kertoi Amanda eilen.
Amanda kertoi monista asioista, joihin hän aikoisi puuttua tullessaan valituksi. Hänen julkaisustaan selvisi, että hän olisi asettunut vaaleissa Liike Nytin listoille. Puolueen keulahahmo on hänen setänsä Hjallis Harkimo. Amanda on ollut ehdokkaana myös vuoden 2023 kunnallisvaaleissa, mutta hän ei tullut niissä valituksi.
Amandan outo teko paljasti eilisen uutisen olleen ehkä vain huijaus
Moni media kertoi eilen Amandan asettumisesta ehdolle tuleviin vaaleihin. Niissä ei epäilty Amandan mahdollisesti huijaavan, vaikka ilmoitus julkaistiin aprillipäivänä. Esimerkiksi Maria Veitolan eilinen ilmoitus asettumisesta ehdokkaaksi vaaleihin oli aprillipila.
Lue myös: Maria Veitolan outo päivitys: ”Koko Helsinki autoille!”
Amanda on nyt poistanut eilisen aprillipäivän julkaisunsa, jossa ilmoittaa asettuneensa ehdolle kunta- ja aluevaaleihin. Se voisi tarkoittaa sitä, että hän jekutti kaikkia. Hänen nimensä löytyy kuitenkin Liike Nytin kuntavaaliehdokkaiden listalta, joten sen perusteella kyseessä ei ollut jekku.
Miksi Amanda poisti julkaisunsa? Ja miksi hän lähti matkoille juuri nyt, kun vaaleihin on aikaa enää pari viikkoa?