Ansku Bergström kertoo vaikeasta lakostaan – jokin ei tässä täsmää

Eivätkö matot ja tuolit kuulu tähän mukaan?

18.03.2025

Hiljattain eronnut Ansku Bergström on keskittynyt somejulkaisujensa perusteella viime aikoina töihinsä sekä koiraansa, jonka hän omistaa yhdessä ex-puolisonsa Elina Gustafssonin kanssa. Hän on viettänyt julkaisujensa perusteella aikaa myös mökillä, joka sekin on yhteinen Elinan kanssa.

Anskulla on meneillään myös lakko, jonka takia hän ei ole ostanut omien sanojensa mukaan mitään.

– Elokuun 1. päivä tulee täyteen, kun oon ollut VUODEN ostamatta mitään, paljastaa Ansku ostolakostaan.

Ansku kertoo, että ei ole ostanut ostolakkonsa aikana esimerkiksi alushousuja, sukkia tai kenkiä. Nyt kevään tullen lakko tuntuu muuttuneen yhä vaikeammaksi.

– Nyt kyllä alkaa vähän poltteleen, kun tulee kevät. Yritän siis olla ostamatta mitään. Ekana aijon mennä hommaan vanssit ja matkaan Köpikseen. Ostolakko loppuu 1.8.

Lue myös: Ansku Bergström pisti rajat ja teki selväksi asiat

Ansku on aiempien julkaisujensa perusteella myös karsinut omaisuuttaan pienemmäksi.

Jotain Ansku on silti ostanut

Ansku ei kerro, onko kyse pelkästään vaatteisiin ja asusteisiin liittyvästä lakosta. Jos on, niin lakko ei ole mennyt pieleen sisustamiseen liittyvien ostosten myötä. Hän on aiemman julkaisunsa perusteella ainakin suunnitellut mattojen ostamista. Hän on ostanut myös tuoleja.

Lue myös: Ansku Bergström muutti ja paljastaa: ”Vähän ollut tässäkin projektissa vastatuulta”

Lue myös: Ansku Bergströmiltä tunteikas ulostulo vuosipäivänä: ”Muutaman kerran hylätty…”

– Mattoja pitää olla Mäkkyrän takia ja sisustussuunnittelijan mukaan niitäkään ei saisi olla liikaa pienessä asunnossa, kertoi Ansku muuttonsa jälkeen.

Ansku kertoi tuolien menneen heti rikki, kun hän oli istunut niihin. Ne ovat menneet palautukseen heti, mutta sellaiset hän oli kuitenkin ostanut. Sitä ostolakko ei tainnut koskea.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.