Ex-taitoluistelija Laura Lepistöltä iloisia uutisia

Lauralla on esittää taas uusi saavutus elämässään.

24.03.2025

Uransa taitoluistelijana lopettanut Laura Lepistö julkaisi sometilillään tiedon iloisesta asiasta. Hän pitää julkaisun kuvassa kädessään todistusta, jossa olevat tiedot näkyvät paremmin julkaisun toisessa kuvassa.

– Valmistuin tällä viikolla Somatic Pilates -ohjaajaksi!! ilmoittaa Laura.

Julkaisussa on mukana myös kolmas kuva, jossa näkyy hänen pieni lapsensa. Laura mainitsee tekstissään myös hänet.

– Viime kesänä kuopuksen vauvavuotta vietellessä tuli vahva intuitio tarttua johonkin uuteen. Luulenpa että aloitin matkan, jota en halua lopettaa koskaan.

Laura kertoo myös, kuinka hyvältä hänestä nyt tuntuu. Hän viittaa kertomallaan myös aiempaan uraansa taitoluistelijana.

– Kun oman kehon ja mielen kanssa on käynyt kaikenlaisia tilanteita läpi, niin se että saan myötävaikuttaa ihmisten terveyteen, tuntuu aika hemmetin merkitykselliseltä. Tätä haluan todellakin tehdä osana yrittäjän arkeani!

Julkaisun ensimmäisessä kuvassa on myös mies. Laura taitaa kiittää julkaisunsa lopussa myös häntä: ”Kiitos JAMI, olipa ihana oppia sulta taas niin paljon lisää. Ja aina ilon kautta.”

Joku haluaa tietää, missä Laura järjestää tuntejaan. Laura ei osannut vielä vastata hänelle, mutta toivoo säännöllisiä tunteja tulevan. Hän kertoo ainakin järjestävänsä kursseja.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.

Laura menestyi taitoluistelijana, kunnes loukkaantuminen alkoi varjostamaan uraa

Laura alkoi harrastamaan taitoluistelua jo nelivuotiaana. Hänelle tuli paljon menestystä taitoluistelijana. Hän voitti yllättäen ensimmäisissä aikuisten arvo­kisoissaan, Zagrebin EM-kisoissa vuonna 2008, pronssia. Hän voitti myös Euroopan mestaruuden Helsingissä vuonna 2009.

Laura ei osallistunut enää vuoden 2011 MM-kisoihin, koska loukkaantuminen oli varjostanut tuota kautta. Hän ei osallistunut myöskään EM- ja SM-kisoihin. Hän ilmoitti maaliskuussa vuonna 2012 lopettavansa kilpauransa.

Laura on opiskellut kilpauransa jälkeen ja hän on kauppatieteiden maisteri. Hän meni naimisiin kesällä 2015 ja sai esikoislapsensa vuonna 2021. Hänen toinen lapsensa syntyi joulukuussa 2023.