Jari Sillanpää kertoi raskain mielin uutisia

Näin kävi.

10.04.2025

Laulaja Jari Sillanpää on tänään kertonut faneilleen ikäviä uutisia.

Keikkakiertue ei toteudu sellaisena kuin sen alun perin piti. Syynä on yleisökato. Lippuja ei ole mennyt ennakkoon niin hyvin että kaikkia konsertteja olisi viisasta järjestää. Ennakkomyynnillä varmistetaan yleensä se, että esiintyminen toteutuu.

Kaikkia esiintymisiä ei kuitenkaan peruuteta, vaan vain kaksi.

Mikkeli ja Rauma hylkäsivät Jartsan

Näin Jari kertoo:

-Valitettavasti joudumme ilmoittamaan, että Jari Sillanpää – 30 vuotta estradilla -kiertueen seuraavat konsertit ovat peruttu: 6.5.2025 – Mikkeli
ja 7.5.2025 – Rauma.

Jari jatkaa:

-Päätös ei ollut helppo, mutta konserttituotannon kulut – kuten kuusihenkinen livebändi, tekniikka, tapahtumapaikan vuokra, logistiikka ja markkinointi – ovat merkittäviä. Tällaisen kokonaisuuden järjestäminen vaatii riittävän yleisöpohjan jo ennakkoon, jotta riski ei muodostu liian suureksi artistille ja tuotannolle. Olemme todella pahoillamme tilanteesta ja toivomme näkevämme teidät jollain toisella paikkakunnalla kiertueen aikana.

Jari korostaa että muut kiertueen konsertit toteutuvat.

Lue myös: Aiemmin Jari Sillanpää otti keikasta 30 donaa, AP: Tässä uusi hinta!

Lue myös: Jari Sillanpää avoimessa Fuengirola-haastattelussa: ”Olen lihonut hirveästi”

Lue myös: ”Niko Saarinen ja Jari Sillanpää – siis mitä ihmettä!”