Rattijuopumus on jo kyllin tuomittava rikos, mutta vielä tuomittavamman siitä tekee se, kun alkoholin tai muun päihdyttävän aineen vaikutuksen alaisena oleva kolaroi. Se on vaarallista niin itselle kuin muille.
Näin on nyt käynyt Lahdessa.
Perjantaina iltapäivällä kello 16.40 aikaan poliisi sai ilmoituksen pakettiauton ja henkilöauton välisestä peräänajosta Lahdessa Uusi Orimattilantien ja Helsingintien risteyksessä. Liikennevaloissa seisoneen henkilöauton perään törmänneen pakettiauton noin parikymppistä kuljettajaa epäillään nyt rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Molemmat autot vaurioituivat hinauskuntoon. Henkilöauton kuljettaja ja kyydissä ollut matkustaja kuljetettiin tarkistettavaksi sairaalaan.
Lauantain puolella kello yhden aikaan yöllä poliisi sai ilmoituksen kahden henkilöauton välisestä kolarista Lahden keskustassa Kirkkokadulla.
Ilmoituksen mukaan pysäköintiruudusta lähtenyt noin viisikymppisen miehen kuljettama henkilöauto oli osunut toisen auton keulaan. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Lue myös: Ajokorttia Lahdessa ajava lähti ensimmäiselle ajotunnille – katastrofi odotti!
Lue myös: ”Kerran kuussa” -näpistelijä iski Lahdessa – napattiin kiinni!