Eilen sunnuntaina oli Suomessa historiallinen päivä, koska alue- ja kuntavaalit järjestettiin samana päivänä. Amanda Harkimo oli molemmissa vaaleissa ehdokkaana. Hän lähti pari viikkoa ennen vaaleja Thaimaahan, josta käsin hän on hoitanut loppuajan kampanjointinsa. Tuoreiden Instagram-tarinaosion videoiden perusteella hän on edelleen Thaimaassa.
Lue myös: Amanda Harkimolta jymy-yllätys
Matkalle lähtö kesken vaalikampanjoinnin vaikuttaa olleen vaalien kannalta huono idea. Amanda ei nimittäin tullut valituksi kummassakaan vaaleissa. Hän sai kuntavaaleissa vain 59 ääntä ja aluevaaleissa 126 ääntä.
Lue myös: Amanda Harkimon outo teko – eilinen paljastus saattoikin olla huijaus
Amandan ehdokkuus oli välillä epäselvä. Hän kertoi ehdokkaaksi asettumisestaan aprillipäivänä, jolloin esimerkiksi toimittaja Maria Veitola jekutti asettuneensa ehdolle. Amanda myös poisti julkaisun, jossa kertoi ehdokkuudestaan. Ehdokkuudesta saatiin lopulta varmuus, kun hän teki uuden päivityksen osallistumisestaan.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.
Amanda kuuluu poliitikkosukuun
Amanda kertoi aiemmassa julkaisussaan syitä, miksi hän halusi asettua vaaleissa ehdokkaaksi. Yksi oli se, kuinka hänen suvustaan löytyy paljon politiikassa mukana olevia ihmisiä. Hänen edesmennyt isänsä Roy Harkimo toimi Sipoon kaupunginvaltuutettuna ja setä on liikemies ja kansanedustaja Hjallis Harkimo.
Nämä eivät olleet Amandalle ensimmäiset vaalit. Hän oli ehdokkaana myös vuoden 2023 eduskuntavaaleissa. Hän ei tullut tuolloinkaan valituksi ja sai ääniä 803 kappaletta.