Poliisilla hurja takaa-ajotilanne pk-seudulla

Useita partioita osallistui tehtävään.

09.05.2024

Poliisi kertoo, että sillä oli tänään torstaina puoli kahden aikaan päivällä useaa partiota työllistävä tehtävä Itä-Vantaalla ja Pohjois-Helsingissä.

Poliisi oli saanut hätäkeskuksen kautta ilmoituksen, jonka mukaan Lahdenväylällä etelään päin ajoi auto ylinopeutta seilaten kaistoilla. Ilmoituksen mukaan kuljettaja oli melkein törmännyt kaiteeseen ajaessaan holtittomasti.

Kuljettaja pakeni poliisia ja pyrki myös eksyttämään heitä Pohjois-Helsingin alueella. Lopulta kuljettaja ja hänen ajamansa auto saatiin pysäytettyä Tapanilassa Tapaninkyläntiellä. Poliisi otti teosta epäillyn miehen kiinni. Poliisi epäilee hänen anastaneen ajamansa auton.

Auton kuljettajaa epäillään tällä hetkellä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta