Yle: Porot röyhtäilevät Lapissa liikaa – ilmastotalkoot kärsivät

Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta on totta.

21.03.2025

Päästövähennykset vaihtelevat Lapin eri kunnissa. Osassa niistä pitäisi ryhdistäytyä kunnolla, jotta kansallinen ilmastotavoite saavutettaisiin Lapissa. Yle kertoo syitä, miksi tavoitteeseen ei olla päästy. Yksi niistä voi kuulostaa hyvin erikoiselta ja se liittyy porojen röyhtäilemiseen.

Kun poro röyhtäisee, aiheutuu siitä metaanipäästöjä. Metaani on voimakas kasvihuonekaasu. Ylen mukaan porojen ruoansulatus on varsinkin Ylä-Lapissa merkittävä päästölähde.

Vaikka Lapissa tulee paljon päästöjä monista asioista, kuten autoilusta, tulee niitä merkittävästi myös poroista. Utsjoella ja Enontekiöllä yli puolet päästöistä tulee maataloudesta, joka johtuu suurimmaksi osaksi röyhtäilevistä poroista.

Tieliikenne on vielä tällä hetkellä koko Lapin suurin päästölähde. Mutta Ylen kertoman ennusteen mukaan vuonna 2030 sen edelle menee maatalous ja sen röyhtäilevät porot.

Lapissa on enemmän poroja kuin ihmisiä

Lapissa asuu reilu 185 000 ihmisistä. Siellä sijaitsevilla poronhoitoalueella liikkuu noin 200 000 poroa, joten niitä on siellä enemmän kuin ihmisiä. Esimerkiksi Sodankylässä poroja on tuplasti enemmän kuin ihmisiä eli yli 20 000.

Lue myös: Suomesta löytyi maailman vanhin pensas – kataja antaa tietoja menneisyydestä

Porojen lisäksi myös muut märehtijäeläimet, kuten lehmät, päästävät metaania ilmakehään. Se johtuu niiden ruoansulatuselimistöstä, jossa tapahtuu kemiallisia reaktioita. Metaania pääsee röyhtäilyjen lisäksi ilmaan myös märehtijöiden uloshengityksen ja pierujen yhteydessä.

Lähde: Yle

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.